Kevään kurssiuutuutena Merenneitouimakoulu!

04.01.2019

 Nyt sinullakin on tilaisuus olla ihan oikea merenneito! Luit oikein. Järjestämme Merenneitokurssin ensimmäistä kertaa Helmikuussa 2019.

Merenneitokurssilla käytetään merenneitoasua sekä monofin-räpylää, jotka yhdessä muodostavat merenneidon tärkeimmän uintivälineen -pyrstön. Merenneitouimakoulussa harjoitellaan kaikkea mitä oikeat merenneidotkin harjoittelevat, muun muassa merenneitouintia puvun ja räpylän kanssa. Lisäksi sukellellaan paljon, sekä tehdään kaikkea hauskaa kuperkeikoista korkkiruuviliukuihin. Kurssi tukee lapsen liikunnallisuutta ja mielikuvitusta ja on uusi tapa jatkaa hyvin opittua uimataitoa. Kaikista ei tarvitse tulla kilpauimareita. mukaansatempaavalla ja hauskalla tavalla lapsen tutkiessa merenneitojen vedenalaista valtakuntaa.

Kurssi on tarkoitettu kaikille uimataitoisille lapsille. Osallistuessaan kurssille lapsen tulee kuitenkin olla jo varma uimari, sillä pyrstöllä eteenpäin liikkuminen on ihan erilaista kuin myyrä- tai selkäuinnilla eteneminen. Turvallisuussyistä uimaitaitoa pitää olla sen verran, että jaksaa uida yhtäjaksoisesti vähintään 50 metrin matkan isossa altaassa. Hyvä sukellustaito on myös erittäin tärkeä kurssilla. Osallistujan pitää myös osata kellua hyvin vatsallaan ja selällään.

4 kerran Merenneitouimakoulut järjestetään Helmikuussa 2019 alkaen Kylpylä Caribian allastiloissa ilmoittautuminen alkaa 14.1 klo.8.00 Mukaan mahtuu 10 lasta. Kurssi järjestetään sunnuntaisin klo.16.00-16.45 (Kurssi 1 aloitus 10.2-10.3 (EI VKO 8) 4 uintikerran hinta 60€ omalla puvulla. vuokrapuvulla 80€.  kokoontuminen Caribian ylä altaalla uimapuvussa klo.16.00 Avaimen saa kylpylän vastaanotosta.

Ilmoittautumiset sähköpostiin vauvauintiturku@gmail.com 

Ystävällisin terveisin 
Annukka Aarnio
14.03.2024Kesän 2024 Uinnit.
03.03.2024Vauvauinteihin, perheuinteihin ja Vesipeuhuun hintojen tarkistus.
28.02.2024KAIKKIIN RYHMIIN VALOKUVAUS HUHTIKUUSSA!
20.02.2024vko 8 Hiihtolomalla ei ole 25.2 Vesipeuhua!
19.02.2024Maaliskuun kaikki uinnit Normaalisti.
09.01.2024HUOMENNA 10.1.2024 KESKIVIIKKONA KYLPYLÄ CARIBIA ON SULKENUT OVENSA PUTKIVUODON VUOKSI! ELI HUOMISET UINNIT PERUTTU.
23.10.2023Merenneitouinti Perjantai iltaisin.
10.10.2023Uinneista taukoa seuraavaksi 21.12.2023-2.1.2024
05.09.2023Syyskuussa 2023 Merenneitouintia! Kylpylä Caribiassa Sunnuntai iltaisin klo.18.45-19.15
17.05.2023Kesän aikataulu.

Siirry arkistoon »